top of page
_edited.jpg


               Rentouttava viikko kaikille
                              Rodos 1 -8/6

Jassas!

Hyvinvointiviikko Roodoksella rentoutumisen ja maalaamisen merkeissä -  omalla patiolla ihanan isäntäparin sydämellisessä hoivassa!

Opettajille ja taiteilijoille virkistymiseen ja omaa aikaa hyvinvoinnille.

Maalausviikko sisältää opetusta, rentouttavia harjoituksia omien fiilisten mukaan, tavoitteena hyvä mieli ja onnistumisen iloa. Ohjelmaan kuuluu ohjausta, inspirointia ja kannustavaa ja rohkaisevaa palautetta oman vision ja maalaustyylin löytämiseen. Heittäydytään rohkeasti värien maailmaan leikkimielisellä ja avoimella asenteella ilman suorituspaineita tai vaatimuksia.

Sisäisen ja ulkoisen vision yhdistämistä intuitiivisella otteella kaikkia aisteja ja tunteita käyttäen.

Lämminhenkinen ja sydämellinen huolenpito kodikkaassa ympäristössä omalla patiolla ja virkistävässä puutarhaympäristössä takaa oman luomisrauhan. Saamme Ihanan perinteinen runsas ja vaihteleva aamiainen hyvän kahvin äärellä isäntäparin kertoessa paikallisesta elämästä, kulttuurista ja tarinoita huumorilla höystettynä.

Yhteiset ohjelmat rennossa hengessä vapauttavassa ilmapiirissä on tärkeää, että saa olla ja tehdä omalla tavalla omassa tahdissa.

Piristävänä lisänä ovat kiinnostavat retket mielenkiintoisiin kohteisiin osaavan oppaan johdolla. Kaiken kruunaa ihana ja maukas päivällinen hyvässä seurassa!

 

Viikon aikana tunnet, kuinka sinua hellitään, ja voimat, ilo, inspiraatio ja into herää eloon, virkistysprosessi alkaa ja luovuus pääsee virtaamaan ja kukoistamaan, patterit on taattu ladattu!

Omakohtaisella kokemuksella voin vakuuttaa, että hyvinvointiviikko taiteen, maalaamisen, mukavan ohjelman ja hyvän ruoan merkeissä hyvässä seurassa lataa akut ja luovuuden ilo palautuu raskaan lukuvuoden jälkeen, kun voimat ovat hiipuneet ja uupumus iskenyt lukuvuoden lopussa. Tälle viikolle on varattu aikaa omalle taiteen tekemiseen ja keskittymiseen inspiroivassa miljöössä.

Sydämellisin terveisin,

Maria Lankoski, kuvataiteilija, kuvataideopettaja TaM

​Maria Lankoski on kuvataiteilija, kuvataideopettaja jolle hyvinvointi on elintärkeä työssä jaksamiseen ja oman luovuuden vaaliminen ja hoitaminen ovat a ja o hyvinvoinnille.

Aikaa keskittymiselle omaan luovaan prosessiin on hänelle prioriteetti, johon hän halua panostaa.

Hän on opettanut kuvataidetta kaikenikäisille n. 25 vuotta, Kansalaisopistolla, Kristiinankaupungin lasten ja nuorten kuvataidekoulussa n. 9 v. ja Merikarvian yläastella ja lukiossa 14 v. ja viimeksi Kristinestads högstadiumissa ja lukiossa 2023-.

Denna vecka passar finsk.-och svenskspråkiga - du är hjärtligt välkommen med din anmälan!

     Rauhallista asumista Villa Panagoksessa
Var bor vi denna vecka? Villa Panagos i Faliraki

Tulet asumaan Villa Panagoksessa, Falirakissa joka sijaitsee 12 kilometrin päässä Rodoksen kaupungista. Alue on rauhallinen ja lähistöllä on mukavia pieniä teitä joita pitkin voi kävellä.

Villa Panagos - on erittäin suosittu niille, jotka haluavat viettää aikaansa rauhallisessa paikassa, mutta silti lähellä kaikkea; ravintoloita, bussipysäkkiä, supermarketia, auton/moottoripyörän vuokrausta ja tietysti kuuluisaa Falirakin rantaa.

Pihalla voimme maalata oliivi- ja eukalyptuspuiden alla tai uudessa suositussa ulkorakennuksessa. Pihalla on viehättäviä kulmia ja nurkkauksia jotka houkuttelevat kuvantekoon. Käytettävissä on masoniittilevyjä ja siirrettäviä pöytiä.

Villa Panagosta ympäröi korkea kivimuuri ja pihalla on upeita vanhoja viini-ja öljytynnyreitä. Yksi pihan sisäänkäynneistä on 1600-1700 luvuilta ja päällystetty kivillä joita on kerätty eri puolilta saarta.

Puutarhassa kasvaa monia, välimerenalueelle tyypillisiä kasveja, yrttejä, oliiveja ja hedelmiä joita käytämme ruoanlaitossa.

Falirakin kylän hieno hiekkaranta tarjoaa ihania mahdollisuuksia nauttia auringonotosta ja uimisesta.  Hienolle hiekkarannalle on noin 15 minuutin kävelymatka - ei unohdeta aurinkoa ja uimista!

Käytettävissämme on myös naapurhotellin uimallas(sinne on viiden minutin kävely).

Tutustumme kreikkalaiseen keittiöön sen kaikissa muodoissa. Teille tarjotaan monipuolista kreikkalaista ruokaa - uusia makuelämyksiä ja tuoksuja! Puutarhassa kasvaa monia, välimerenalueelle tyypillisiä kasveja, yrttejä, oliiveja ja hedelmiä joita käytämme ruoanlaitossa.

Kukin asunto on 25 neliömetriä ja siellä on kaksi vuodetta jotka voi myös yhdistää parisängyksi. Vaatekaappi, minikeittiö ja tykötarpeita, ruokapöytä ja tuolit sekä jääkaappi ja pieni pakastin. Huoneissa on myös kahvin- ja teenkeittimet, ilmastointi(AC) ja ilmainen WiFi. Jokaisessa huoneessa on oma suihku ja WC. Pimennysverhot ja hyttysverkot. Adapteria ei tarvita. Kalustettu terassi tai parveke.

     Villa Panagos - asuminen

     Villa Panagos - Mediterranean garden

     Villa Panagos - kitchen stories

Viikon ohjelma 1-8/6 2025

Päiva 1. Matkustuspäivä

  • Rodoksen lentokentällä odotamme teitä ja ohjaamme teidät oikeaan bussiin. Villa Panagos sijaitsee Falirakissa ja matkaa lentokentältä kestää noin 20min.

  • Voit vapaasti varata lentosi sinun tahdon mukaan - elikä minkä tahansa lentoyhtiön.Sinun ei tarvitse roikkua lentokentällä odottamassa kuljetustasi, sillä kuljettajasi odottaa sinua terminaalissasi nimesi osoittava kyltti kädessä. Aamulento - tai iltalento - olemme Rodoksen kentällä. Jos haluat että me varaamme sinulle lipun - mainitsethan tämä ilmoittautumislomakella.

  • Check-in  - Villa Panagos

Päivä 2. Villa Panagos - yrttikävely Villa Panagoksen puutarhassa

  • Aamiainen 08:00 – 09:00.

  • Tänään aiomme pysyä lähellä Villa Panagosta. Tutustumme Villa Panagoksen puutarha

  • Tänä iltana meillä on teille tutustumistilaisuus, missä esittäydymme kaikki, kerromme tarkemmin ohjelmasta ja siitä mita voitte tehdä, neuvomme ”neuvottomia” ja vastamme kysymyksiinne.

  • Illallinen Villa Panagoksella, ja tietenkin nostamme Ouzo-pikarin vieraiden kunniaksi! Jamas!

Päivä 3. Tsambikan vuoristo

  • Aamiainen 08:00 – 09:00.

  • 09:30 Lähtö Villa Panagokselta - omalla bussilla - Suomenkielinen lisensioitu opas on mukana.

  • Olemme takaisin Villa Panagosksella noin 14:00

  • 19:00 Illallinen Villa Panagoksella

Päivä 4. Villa Panagos 

  • Aamiainen 08:00 – 09:00.

  • Oma ohjelma; maalaaminen, uinti, kävely...

  • 19:00 Illallinen Villa Panagoksella

Päivä 5 . Villa Panagos - ja iltapäiväretki

  • Aamiainen 08:00-09:00.

  • 16:30 Lähtö Villa Panagokselta - omalla bussilla - Suomenkielinen lisensioitu opas on mukana!

  • Illallinen Villa Panagoksella

Päivä 6. Vapaa päivä 

  • Aamiainen 

  • Illallinen omin päin

Päivä 7. Greek Night

  • Aamiainen 08.00 - 09.00

  • Vernissage

  • 19.00 Yhdessa vietämme kreikkalaisen illan

Päivä 8. Lähtöpäivä

  • Aamiainen 

  • Huoneiden luovtus - ja kuljetus Rodoksen lentokentälle 

Iloinen matkamme päättyy!​

Matkan hinta: 1110€/henkilö jaetussa 2 hengen huoneessa.

Matkan ajankohta: 1-8/6 2025

 

Hintaan, 1110 euroa/henkilö sisältyy:

  • Majoitus Villa Panagos, 7 yötä 8 päivää, jaetussa kahden hengen huoneessa

  • Aamiainen *7

  • Illalliset *5, juoma sisältyy 

  • Ohjelman mukaiset kuljetukset ja retket

  • Lentokenttäkuljetukset matkakohteessa meno-palu, 1-8/6

  • Palvelu suomen/ruotsin kielellä

  • Suomenkielinen lisensioitu oppaan palvelut

  • Oma bussi/kuljetus

  • Masoniittilevyt, maalaustelinet - ja joogamatot lainattavaksi

  • Verot ja viranomaismaksut

  • Ei stressiä!

 

Hintaan, 1110 euroa/henkilö ei sisälly:

  • Muita kuin ohjelmassa mainittuja käyntikohteita ja palveluita

  • Matkustaja ja matkatavaravakuutuksia. Suosittelemme matkavakuutuksen ottamista jo ennen matkaan varaamista

  • Henkilökohtaiset menot

  • Lisämaksu yhden hengen huoneesta, 290euroa

  • Lento - Jos haluat että varaamme sinulle lipun - mainitsethan tämä ilmoittautumislomakella.

 

-Tiedostelut ja ilmoittautumiset, puhelimitse Ann-Sofi Sydholm/Njord Of Greece +358 (0)50 5949 737 tai mailitse: contact@njordofgreece.com

-Maria Lankoski, puh 040 0799 513

   

Matkan maksu- ja peruutusehdot:

  • Varausmaksu 300 €/hlö. Loppumaksun 25/4 2025

Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa

  •  viimeistään 60 vrk ennen matkan alkua, pidätetään toimistokulu 100 e/hlö

Muuta:

-Eurooppalainen sairaanhoitokortti. Kortilla saa sairaanhoitoa samaan hintaan ja saman käytännön mukaisesti kuin kyseisen valtion asukkaat. Eri valtioilla on omat käytäntönsä, ja niihin kannattaa tutustua ennen matkaa osoitteessa www.kela.fi/ sairaanaulkomailla. Erityisen tärkeä kortti on vakavissa tapauksissa, koska yksityisillä lääkäriasemilla ei aina voida hoitaa kaikkia tilanteita. Kortti on ilmainen ja se tilataan Kelasta verkossa tai puhelimitse.

-Jos tarvitset kurssitodistuksen osallistumisesta, saat sen meiltä. Tämän todistuksen avulla voit hakea tukea työnantajaltasi.

-Värit, penselleitä, paperia y.m otat mukaan 

-Valuuta: euro

-Aikaero: sama aika kuin Suomessa

Voit vapaasti varata lentosi sinun tahdon mukaan - elikä minkä tahansa lentoyhtiön.

Sinun ei tarvitse roikkua lentokentällä Rodoksella -  odottamassa kuljetustasi, sillä kuljettajasi odottaa sinua terminaalissasi nimesi osoittava kyltti kädessä. Aamulento - tai iltalento - olemme Rodoksen kentällä.

Suosittelemme - esim; 

-Nazar.fi suora lento Helsingistä Rodokselle:

*1/6 Lähtö Helsingistä 06:15 - Rodoksella 10:15

*8/6 Lähtö Rodokselta 22:15 - Helsingissä 02;25 (9/6)

-Nazar.fi suora lento Vaasasta Rodokselle:

*1/6 Lähtö Vaasasta 16:15 - Rodoksella 21;15

*8/6 Lähtö Rodokselta 11:15 - Helsingissä 15;45

-Nazar.fi suora lento Kuopiosta Rodokselle:

*1/6 Lähtö Helsingistä 21:00 - Rodoksella 01;55(2/6)

*8/6 Lähtö Rodokselta 16:00 - Kuopiossa 20:15 

​​​

Pidämme oikeuden muutoksiin matkaohjelmissa.

Kuka järjestää? Njord Of Greece

Villa Panagos - lue lisää tästä

Varaukset:

  • Täyttämällä sivun alla olevan ilmoittautumislomakkeen

​​

Tervetuloa Rodokselle!

​​​

Ilmoittautumislomake/Anmälan

Kiitos rekisteröinnistä!Tack för ditt meddelande!

Villa Panagos is located in Faliraki, Rhodes

the beautiful jewel of the Dodecanese

 

Google Maps: Villa Panagos -Vacation Rental & Events

Mesoboyno - Kalithies

Faliraki 85100 Rhodes - GREECE  

Contact us here

ANY QUESTIONS? CALL US AT:

+358 50 5949 737

+30 6944 438082

Logo Villa Panagos.png

©2009 - 2025 by Villa Panagos 

bottom of page